Eduskuntavaalikampanja 2018-2019

Vaalikampanja starttaa

Hanna Huttunen on outokumpulainen kansanedustaja. Kevättalvella 2019 Hanna haki toistamiseen kansanedustajaksi. Kuvaukset starttasivat heti kesän päätyttyä Outokummussa, Hannan kotipihassa. Tuolloin tuli puheeksi myös itse kampanja ja sen suunnitteluvastuu visuaalisen puolen osalta.

Mitä tehtiin

Pääsin mukaan vastaamaan vaalikampanjan materiaaleista ja sisällöntuotannosta vaalilehden osalta.  Lehti-ilmoitukset suunniteltiin paikallislehtiin, Karjalaiseen ja Savon Sanomiin ”Vaalivankkurit liikkeellä” ja ”Asiat paranevat tekemällä -yhdessä” -teemoilla.

Kuten projekteilla on tapana paisua, myös tässä työmäärä kasvoi projektin edetessä. Yksi tärkeimmistä markkinointikanavista oli Hannan oma vaalilehti, jota jaettiin koko Pohjois-Karjalan alueelle. Kirjoitin ja koostin 16-sivuiseen lehteen sisältöä, suunnittelin taiton ja tein painoaineiston. Vaalilehtiä jaettiin myös kiertueella.

Vaalilehti teki Hannaa tutuksi äänestäjille. Sisältö suunniteltiin siten, että aiheet tukevat Hannalle tärkeitä asioita ja arvoja. Teemojen yhteydessä oli esitelty Hannan historiaa ja yhteyksiä kyseisen aihealueen osalta. Metsä, perhe, yrittäjyys, paikallisuus ja maatalous olivat lehden kantavia teemoja.

Lisäksi kirjoitin natiiviartikkelin Savon Sanomiin, artikkeli on luettavissa täällä.

Onnistunut tulos

Vaikka Hannan edustaman puolueen kannatus romahti, oli Hannalle vaalit voitto ja pitkäaikainen unelma toteutui – paikka eduskunnasta irtosi. Paljon onnea Hannalle jatkoon koko kansan edustajana!